04 huhtikuuta, 2014

Varsinais-Suomen metallinetsijöiden kauden 2014 avajaiset.

Kausi 2014 avattiin järjestämällä kaikille metallinetsijöille avoin tapahtuma sänkipellolla vanhan asutuskeskuksen laitamilla lähellä Turkua.
Paikalle saapui runsaasti etsijöitä lähikunnista, olipa paikalla vierailemassa eräs etsijä hämeestä asti.



Kokoonnuimme etsintäpaikan viereiselle parkkialueelle sovittuna ajankohtana jo aamulla, pienessä pakkasessa vaihdettiin kuulumisia, mutta jo hyvin pian siirryttiin pellolle.
Mukana oli muutama vasta-alkaja ja heidän kanssaan testailimme koneiden äänimaailmaa erilaisten kolikoiden kera, oliko testistä jotakin hyötyä mutta jokainen löysi muutaman kolikon, vanhimmat jopa 1600-luvulta, olikin varsin mukavaa nähdä kun ensimmäinen vanhempi kolikko kohtasi kelmeän kevätauringon ensisäteet.

Eipä kulunutkaan kovinkaan pitkää hetkeä kun ensimmäinen hopeakolikkokin löytyi, 25 penniä vuodelta 1917, hopeakolikot ovatkin toivelistalla koska hopea säilyy maaperässä hyväkuntoisena pitkään, toisin kuten kuparilantit jotka savimaassa menee hyvinkin nopeasti tunnistamattomaan kuntoon.

Eipä aikaakaan kun oli seuraavaan hopeisen aika poistua maaemon kylmästä syleilystä, joskus sitä pellolla tulee miettineeksi miten ihmeessä Puolalainen kolikko vuodelta 1840 on eksynyt peltoon Varsinais-Suomessa?



Tasaiseen tahtiin pellosta nousi kuparikolikoita, sinettejä, nappeja, solkia ja tietysti lukemattomia toistaiseksi tunnistamattomia metallinkappaleita, mutta erään virailevan etsijän katiskaan ajoi kaikkien kolikoiden kantaäiti, tämä ilmestys kulkee myös nimellä pipari, kolikko on kulkenut pitkän matkan ja on kooltaan niin suuri että matkalla uralin takaa siitä on junassa veloitettu vähintään lasten taksa, jokatapauksessa erittäin harvinainen löytö täältäpäin, onnea löytäjälle.



Pikkuhiljaa keli alkoi lämmetä ja nälkäkin alkoi yltyä, onneksi lähistöllä oli huoltoasema jonka tarjoilema maukas makkarasämpylä kahvin kera auttoi taas jaksamaan.

Vaikka peltoalue olikin melko laaja niin kymmenen etsijän voimin alkoi kyllä signaalit valitettavasti jo harventumaan iltapäivään mennessä, pelto ei kuitenkaan ollut ihan kaikkea itsestään vielä paljastanut, vaikka en yleensä napeista kovin paljoa perustakaan niin tämä umpihopeinen virkamiehen puvussa ammoin roikkunut nappi sai minut kyllä jo hieman herkistymään, toistaiseksi en ole saanut kaivettua tietoa kenen käyttämä tämä nappi on aikoinaan ollut, mutta lienee selvää ettei se ainakaan ihan tavallisen passipoliisin tai posteljoonin pukineesta ole.



Lopuksi sika sai vielä rusetin kaulaan kun Pirkaanmaalta saapunut etsijä löysi klippingin, näitä neliön muotoisia rahoja en ole itse löytänyt koskaan, mutta voin olla iloinen toverin puolesta jolle tämä oli myös ensimmäinen laatuaan.

Vaikka aluksi jännitti löytyykö pellolta mitään ja tuleeko ketään paikalle, voin todeta että löydöt ja ihmiset olivat aivan loistavia ja tästä on hyvä jatkaa kautta 2014.

Tervetuloa mukaan seuraavaan avoimeen tapahtumaan, tai ota yhteyttä ja liity Vasumet:iin.

-Mikko

03 joulukuuta, 2013

Vuosipäivä

Tänään on tasan vuosi sivustojen Metallinetsijöiden ja Varsinais-Suomen Metallinetsijöiden perustamisesta. Vuosi on mennyt kohtalaisen hyvin ja ensi vuosi tulee olemaan vielä parempi. Googlen monipuoliset ja yhteenhitsatut palvelut ovat todistaneet miten voidaan luotettavasti pitää yhteisöä käynnissä ilman toimintahäiriöitä ja roskapostauksia. Kiitokset heille siitä.


Hyvää 1-vuotispäivää, +Metallinetsijät ja +Varsinais-Suomen Metallinetsijät !

28 marraskuuta, 2013

Hopearaha lehdessä.

Paraisten Kuulutusten artikkeli rahasta joka +Mikko Tammelin löysi Paraisilla. Lisäksi siinä on hieman tietoa Varsinais-Suomen Metallinetsijöistä. Ryhmäkuva ei ole Paraisilta, vaan eräältä maatilalta Kemiössä. Muut rahat löytyivät runsaan viikon aikana. Ei samana päivänä, kuten väitetään. Rahan loppusijoitus ei ole myöskään lyöty kiinni.

Lähde: Paraisten Kuulutukset 28.11.2013

Lähde: Paraisten Kuulutukset 28.11.2013

Tässä sitten se kuva mikä jäi lukijoilta näkemättä. Klikkaa suuremmaksi. Raha on vain pesty varovasti tunnistusta varten. Museokeskuksen konservaattorilla on siitä hyvä jatkaa.
Lehtikuvaksi tarkoitettu kuva.

17 marraskuuta, 2013

Uusi sivu liittyjille.

Blogger-sivun päivitys uusiksi jäseniksi pyrkiville löytyy nyt ylävalikon rivistä nimellä "Liittyminen".

13 marraskuuta, 2013

Runkoverkko käynnistyi juuri virallisesti

Vuoden laakereillaan levännyt Metallinetsijät-blogi lähti käyntiin. "Metalliverkko" on toteutunut: http://metallinetsijat.blogspot.fi



Etsintäpäivä Kemiössä 9.11

Lauantaina 9.11 kolme VaSuMet'in jäsentä kokoontui aamulla Kemiöön yhteiseen etsintään. Myöhemmin saapui paikalle etsintäpiireistä tuttu Ilkka Penttinen. Hän otti tauolla Olavin kameran ja nappasi tämän kuvan kun hänen mukaan "saadaan Vasumettilaiset samaan kuvaan".

Vasemmalta: +Mikko Tammelin  +Olavi Kauppinen +Stig Leivo
Edessä istuu Wilma
Kuva: Ilkka Penttinen
Aamupäivä lähti käyntiin kovalla pohjalla kolikkojen parissa ja puolenpäivän aikoihin siirryttiin autojen kanssa pienen matkan uusiin asemiin missä syötiin hieman ennen jatkamista pellolla. Kyntöpelto oli aika jännän tuntuinen koska se oli hyvin hiekkapitoinen ja tuntui kuin olisi kävellyt sahanpurussa. Hyvä kun ei tuuli vienyt mullat lapiosta. Talon isäntä oli aivan mahtavan ystävällinen meitä kohtaan. Pysähtyi juttelemaan aina kun ehti puunkaadon lomassa. Huristeli välillä traktorilla ja autolla ohi morjenstellen. Kyntöpellolla tuli reippaasti kilometrejä saappaisiin taas lisää, ainakin tuntui siltä kun käveli tuollaisen pehmeän höhhön päällä. Pakolliset huuliharpun osat ja napit tuli porukalle täälläkin. Ja se hirvittävä täikampa.

Illan pimetessä grillattiin. Siinä samalla rupateltiin hieman menneestä päivästä ja tulevista . Haudattiin hiilet ja mentiin kotiin. Kiitos Olavi, oli hieno päivä.

Juttu jatkuu yhteisöissä Varsinais-Suomen Metallinetsijät ja VaSuMet

28 lokakuuta, 2013

Reunuskirves uutisissa.

Lehtiartikkeleitä alkaa ilmestymään reunuskirveestä jonka +Olavi Kauppinen löysi Kemiöstä. Tiedotteet ja keskustelut tästä käydään jatkossa avoimilla sivuilla +Varsinais-Suomen Metallinetsijät ja sen keskustelupalstalla.

20 lokakuuta, 2013

Reunuskirves löytynyt Lounais-Suomesta.

Viikko sitten eräs VaSuMet'in jäsen löysi pellon kyntökerroksesta pronssikautisen reunuskirveen. Pohjoismaissa on vain muutama tällainen löytynyt aikaisemmin. Tämä taitaa olla Suomessa ensimmäinen, joten voi vain kuvitella miten historiallisesti merkittävä löytö tämä on. Löytäjän mukaan metalli on puhtaampaa kuparia kuin pronssiseosta. Kirves on mahdollisesti ollut enemmän statussymboli kuin käyttöesine.

Tästä löydöstä enemmän sen jälkeen kun museoviraston väki on tutkinut sen. Onneksi olkoon löytäjälle.



30 huhtikuuta, 2013

Kansallinen Metallinetsintäpäivä 18.5

VaSuMet'in nimissä järjestetään ns. "yhteispiippailu" 18.5. Kohteena on Paraisten keskustan tuntumassa oleva vanha viljelemätön pelto mihin tuli lupa vihdoinkin pitkän ajan ja monen keskustelun jälkeen.

Mikä ihmeen Kansallinen Metallinetsintäpäivä? Nimi ja päivämäärä on otettu jo ennestään maailmalla järjestettävästä tapahtumasta. Näin saa tapahtuman aikaiseksi ilman että tarvitsee keksiä pyörän uudelleen eikä tule kohtuuttoman pitkiä neuvotteluita harrastajien kesken kenelle sopii ja koska. Tarkoitus on kierrättää tapahtumaa eri paikkakunnilla joka kevät. Tänä vuonna Parainen on isäntänä Varsinais-Suomessa ja ensi vuonna se voi olla muualla maakunnassa. Muissakin maakunnissa harrastajat voisivat ottaa päivän omakseen ja järjestää tapahtumaa vaikka ei kuuluisikaan ryhmiin +Metallinetsijät tai +Varsinais-Suomen Metallinetsijät .
Näin saataisiin aikaiseksi koko maata kattavan ja harrastajia yhdistävän päivän joka olisi lajille eduksi.

Pellon säännöt ja vastuukysymykset:

-Ainoastaan C- tai U-muotoiset plugit ovat sallittuja. Järeä sarana pakollinen.
-Mahdollisimman suuri ja raskas plugi on toivottavaa jos esine ei sitten satu olemaan lähellä pintaa jolloin se poistetaan viereen leikatun vaon kautta.
-Plugi poljettava muotoon ja tiukkaan ennen jatkamista.

Pelto on nykyään luokiteltu tavalliseksi tontiksi ja ajetaan lyhyeksi muutama kertaa kesän aikana traktorilla. Iso leikkuri kiskaisee tai imee pienet irtonaiset plugit koneeseen. Se ei ole vaaraksi koneelle, vaan eläimille ja koululaisille jotka liikkuvat siellä myöhemmin ja saattavat loukkaantua kuopissa.

Huom! Tapahtuman järjestäjä ei ole vastuussa mahdollisista osallistujien loukkaantumisista tapahtuman aikana. Jokainen aikuinen osallistuja on itse vastuussa tekemisistään. Alaikäisellä osallistujalla kuuluu olla ainakin toisen vanhemman kirjallinen suostumus missä selvästi mainitaan tapahtuma.

Aikataulu ja tapahtuma:

Lauantai 18.5

10.00 Kokoontuminen Vierasvenesatamassa. Turun suunnasta bussilla tulevat voivat hypätä pois kyydistä Taksiaseman pysäkin kohdalla. Jatkokyytiä saa päivän aikana pelipaikalle ja pois. Aamuvirkut voivat tulla aikaisemminkin.

10.15 Lähtö pellon viereiselle parkkipaikalle. Aamupäivän etsintä pellolla alkaa.

13.00 Yhteinen tauko. Omia eväitä voi syödä paikan päällä tai käydä muualla syömässä. Vierasvenesatamassa on hinnat ja naposteltavat kohdallaan.

13.45 Konevertailuja. Neljä sormusta haudataan. Kaksi kultasormusta ja kaksi hopeasormusta. Molempia lajeja laitetaan yksi lappeelleen ja yksi pystyasentoon. Sormukset menevät maahan narujen varassa eikä muovipusseissa jolloin kostea maa antaa kontaktia niihin. Ne jotka vertailun jälkeen suostuvat lainaamaan koneita toisilleen hetkeksi voivat kokeilla niitä pellolla. Toivottavaa olisi että metallinetsimien valikoima olisi kohtalaisen laaja että osallistujat saisivat käsityksen eri koneiden toiminnasta.

14.45 Aamupäivän etsintä saa jatkoa.

~17.00 tai 18.00 Löytöjen lajittelu ja vuoden 2013 Romukeisarin nimitys parkkipaikalla. Kahvi- ja pullapalaveri keilahallilla.

Tapahtuman loppuosuus:

Tapahtuma ei maksa osallistujille mitään eikä esine- tai rahapalkintoja jaeta. Ainoa palkinto on kunnianimitys joka jaetaan ainoastaan yhdelle, ja se on "VaSuMet Romukeisari 2013". Sen saa se henkilö joka löytää eniten irtoesineitä.  Löydöt käydään läpi parkkipaikalla tapahtuman loppuessa. Uudemmat löydöt jää löytäjälle, historiallisesti tärkeät esineet jää paikallisen museon haltuun riippuen löytöjen laadusta, ja yhteiset romut kerätään säkkiin. Säkki punnitaan jälkeenpäin ja tulos ilmoitetaan tällä sivustolla ja Google Plussalla. Tapahtuman jälkeen allekirjoittanut tarjoaa osallistujille kahvia ja pullaa keilahallissa missä voidaan pitää pieni loppupalaveri joko ravintolan puolella tai kokoushuoneessa riippuen paikan väen määrästä ja melusta.

Ilmoittautuminen sähköpostin kautta etukäteen olisi toivottavaa että tietäisi varoittaa keilahallia pullista ja paikoista. Google Plussalla olevat voivat täpätä siellä olevaa tapahtumakutsua. Tervetuloa.

Kartasta löytyy paikkatiedot ja maalatut alueet. Suurempi kartta.


Katsele VaSuMet KMEP2013 suuremmalla kartalla